Maksutapa ePassi lisätään hallin maksutapaoihin!
torstai 4. lokakuuta 2018
keskiviikko 3. lokakuuta 2018
maanantai 1. lokakuuta 2018
Ylellä uutinen: Jalkapallohalleille on suuri tarve!
Palloliitto: Jalkapallohalleille on suuri tarve – rakennuttaminen jää yhä useammin seurojen harteille
Jalkapalloilijoiden ympärivuotisiin harjoitteluolosuhteisiin kaivattaisiin lisätarjontaa. Uusia halleja suunnitellaan urheiluseurojen ja yksityisen rahoituksen avulla.
"U21-jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen on pitkän uransa aikana nähnyt olosuhteiden merkityksen pelaajakehitykselle. Kokemusta erilaisista harjoittelu- ja peliolosuhteista Malisella on roppakaupalla.
Malisen mukaan yksi asia korostuu harjoitelussa. Koulujen jumppasalit eivät riitä taitojen kehittämiseen.
– Vertaisin tilannetta harjoittelussa niin, että laitetaanpa jääkiekkoilijat harjoittelemaan rullaluistimilla nurmelle tai hietikolle. Kun on vääränlainen alusta, väärät pelivälineet tai liian pieni tila, niin eihän se toimi näin, Malinen kertoo."
sunnuntai 30. syyskuuta 2018
Ohjeet halliin! (päivitys)
Ohjeita hallin käyttäjille:
1. Kun tuot lapsesi hallille, Aittomäentielle EI SAA parkkeerata autoa. Jos parkkeeraat, käytä hallin edessä tai päädyssä olevia alueita.
2. Puhdista kenkäsi kun tulet sisälle.
3. Älä likaa tekonurmea (teipillä, makeilla juotavilla, roskilla, tms.)
4. Hallin käyttäjä sitoutuu noudattamaan hallin sääntöjä ja vastaa siitä, että tilat ovat luovutettaessa samassa/siistimmässä kunnossa kuin vastaanotettaessa.
5.Asiaton oleskelu hallissa ja pukuhuoneissa on kielletty. Vanhemmille on neuvotteluhuone käytössä harjoitusten ajan.
6. Tupakanpoltto, nuuskaaminen, mällin pureskelu ja päihdyttävien aineiden nauttiminen on kielletty kaikkialla sisätiloissa. Keinonurmelle, lattioille ja seiniin syljeskely on kielletty
7.Palloa potkitaan vain kenttäalueella. Kaikenlainen tahallinen pallon tai muun välineen
heitto, lyönti tai potku hallin seiniin, lamppuihin tai muihin laitteisiin on kielletty.
8. Vahingon sattuessa on siitä ilmoitettava J-P Niemiselle 050-4661649
9. Ruokien ja juomien vieminen kumirouhekeinonurmialueelle on kielletty, vain puhdas vesi sallitaan. Muiden ruoka-aineiden nauttiminen on tapahduttava hallin neuvottelu- tai puhuhuonetiloissa.
10.Junioriryhmillä on oltava aikuinen ohjaaja mukana harjoituksissa.
11.Koirien ym. eläimien tuonti hallitiloihin on kielletty
KIITOS!
1. Kun tuot lapsesi hallille, Aittomäentielle EI SAA parkkeerata autoa. Jos parkkeeraat, käytä hallin edessä tai päädyssä olevia alueita.
alla näkyy myös hallin parkkialueet:
2. Puhdista kenkäsi kun tulet sisälle.
3. Älä likaa tekonurmea (teipillä, makeilla juotavilla, roskilla, tms.)
4. Hallin käyttäjä sitoutuu noudattamaan hallin sääntöjä ja vastaa siitä, että tilat ovat luovutettaessa samassa/siistimmässä kunnossa kuin vastaanotettaessa.
5.Asiaton oleskelu hallissa ja pukuhuoneissa on kielletty. Vanhemmille on neuvotteluhuone käytössä harjoitusten ajan.
6. Tupakanpoltto, nuuskaaminen, mällin pureskelu ja päihdyttävien aineiden nauttiminen on kielletty kaikkialla sisätiloissa. Keinonurmelle, lattioille ja seiniin syljeskely on kielletty
7.Palloa potkitaan vain kenttäalueella. Kaikenlainen tahallinen pallon tai muun välineen
heitto, lyönti tai potku hallin seiniin, lamppuihin tai muihin laitteisiin on kielletty.
8. Vahingon sattuessa on siitä ilmoitettava J-P Niemiselle 050-4661649
9. Ruokien ja juomien vieminen kumirouhekeinonurmialueelle on kielletty, vain puhdas vesi sallitaan. Muiden ruoka-aineiden nauttiminen on tapahduttava hallin neuvottelu- tai puhuhuonetiloissa.
10.Junioriryhmillä on oltava aikuinen ohjaaja mukana harjoituksissa.
11.Koirien ym. eläimien tuonti hallitiloihin on kielletty
KIITOS!
tiistai 25. syyskuuta 2018
On kyselty omatoimitreeniajoista..
On kyselty omatoimitreeniajoista, miten järjestetään vai järjestetäänkö ollenkaan?
Kyllä järjestetään, jopa suositellaan..
Mitä omatoimitreeni tarkoittaa:
Mistä lippuja saa:
Kyllä järjestetään, jopa suositellaan..
Mitä omatoimitreeni tarkoittaa:
Ovet on auki ja paikalla on yleensä ohjaaja vahtimassa hallia. Vapaata pelailua, potkimista.
Mitä omatoimiteeni maksaa:
Hinta on hyvin edullinen , haluamme kannustaa lapsia/aikuisia liikkumaan,
Eli 10 € per kk tai 50 € koko talviaika.
(omatoimitreeniajoiksi muutetaan parhaat ajat , joita emme saa myytyä). Omatoimitreeni ajat ilmoitetaan hallin blogissa sivulla https:// lempaalanmonari.blogspot.com/ p/omatoimitreeniajat.html.
Ensi viikolta ei ole yhtään vuoroa vielä vapautettu, mutta aikoihin tulee myös mukaan ns. prime-time aikoja kun joukkueet eivät pysty käyttämään vuorojaan.
ma 1.10 14.00 -15.30
ti 2.10 14.00 -16.30
ke 3.10 14.00 -16.30, 17.30 - 20.30 (**UUSI)
to 4.10 14.00 -15.30
pe 5.10 14.00 -15.30, 18.30 - 19.30 (**UUSI)
la 6.10 08.00-11.30 ja 17.30 -20.00
su 7.10 08.00 -11.30
- www.vaparihalli.fi - verkkokaupasta, tilaa tuote kk/koko talvi, saat laskun , joka sitten maksetaan pankkiin. Kuitti reppuun ja omalla ajalla treenaamaan.
- hallilta saa käteisellä J-P:ltä/Matilta LeKi-futiksen tomistosta. Osallistuja kirjataan taulukkoon, josta tarkistetaan osallistumisoikeus tarvittaessa.
Ei muuta kuin pelailemaan kavereiden/vanhempien/ sisarusten kanssa hallille! Luodaan Lempäälään uusi pihapelikulttuuri.
maanantai 24. syyskuuta 2018
Hallin mainokset painaa Toiprint Oy
Toiprint on aidosti palveleva painotalo, Pekka Raikamo kävi paikan päällä tuomassa mainoskennot hallille ja halusi tutustua halliimme.
Nopeus, hyvä palvelu ja asiakkaan tarpeiden aito ymmärtäminen tekevät Toiprintista erinomaisen yhteistyökumppanin.
Heiltä saa näppärästi :
- kirjekuoret
- käyntikortit
- esitteet
- julkaisut
- lomakkeet
- ID-kortit
- julisteet
- rollupit
- mainosvinyylit/-kyltit
keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Lokakuun alusta alkavat talven vuorot pyöriä hallissa
Tässä on esimerkkiviikko 1.10 lähtien, vielä olisi tilaa joko aikaisin 15.50-16.30
tai sitten 20.30 jälkeen. Ota yhteyttä jos kiinnostaa.
Päiväajalle on vielä tulossa käyttäjiä, asiat ovat vielä avoinna.
Viikonloppuisin on lähes kaikki vuorot myyty. Muutamia vuoroja
on lauantai illalle , joihin voisi aikuiset tulla pelailemaan 17.30 jälkeen. (vihreä)
Myös aamuilla on järjestettyä toimintaa taitotori (=LeKi-futiksen taitotori, punainen)
sekä LeKi-futiksen joukkueiden aamuturaukset (keltaiset).
Hienoa että hallissa on useita joukkueita harjoittelemassa (ViiPV. Loiske, Tamu, Pirkkalan
Ilves ja LeKi-futis), kiitos heille!
Eli hallinvuokraus näyttää hyvältä, tervetuloa tutustumaan halliin.
J-P / p. 050-4661649

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)