Alkuvuodesta on positiivisia uutisia luvassa.
Rauhallista uutta vuotta kaikille, toivottavasti 2018 vuosi on olosuhteiden osalta parempi paikalliselle futikselle.
keskiviikko 27. joulukuuta 2017
perjantai 10. marraskuuta 2017
Kiinnostusta hanketta Lempääläiset facebookissa
Lempääläiset facebookissa oli kiinnostusta hallihankettamme kohtaan, virallinen vastauksemme on kun kysytään Vaparihalli -hankkeesta.
"Halli odottaa tonttia Hakkarin alueen lähettyviltä, toivotaan nopeita ratkaisuja tontin osalta. Olosuhteet ovat kunnassamme futareille täysin riittämättömät, jotain ratkaisuja tarvitaan nopeasti!"

maanantai 11. syyskuuta 2017
Pallokerho futiksen ytimessä
Pallokerho futiksen ytimessä, nyt kun vielä saisimme kunnat ja valtion mukaan talkoisiin!
pallokerho
pallokerho
sunnuntai 27. elokuuta 2017
Jatkuvasti kuulee että olisittehan te saaneet tontin Marjamäestä, tässä sijainnista
Sijainti on herättänyt koko ajan keskustelua, perustellaanpa vähän sijaintiin liittyviä ajatuksiamme.
Jo lähes kolme vuotta sitten heti alussa päätimme Peten ja Markon kanssa että koska otamme riskin ja otamme suuren määrän velkaa. Ei pelkkä jalkapallohalli, joka on auki lokakuusta toukokuuhun ja n. 45 tuntia viikossa riitä järkevässä ajassa lainan takaisin maksuun.
Mietimme miten saisimme hallille lisää toimintaa, päätimme muutamia keskeisiä asioita yhdessä:
1. Sijainti, "keskeinen sijainti hyvien yhteyksien varrelta" --> Hakkari, Moisio.
Koulut & päiväkodit: (3 koulua ja 5 päiväkotia kävelymatkan etäisyydellä), mahdollistaa päivälle koululaisten hallin käyttöä. Myös muiden kohderyhmiemme on helppo tulla hallille. Hakkarista tulee moderni liikuntapuisto, jossa on kaikki keskeiset kunnan harrastuspaikat (vielä kun uimahalli tulee myös Hakkariin).
2. Kulkuyhteydet: Bussit kulkevat muutaman sadan metrin päästä, myös pyörillä ja kävellen on turvallista lasten tulla harrastamaan hallille. Tulevaisuudessa jopa paikallisjuna mahdollisuus (Moision juna-asema on kävelymatkan päässä).
3. Uutena asiana on tullut esiin se että haluamme olla tukemassa vireää Lempäälää, aivan Lempäälän ytimessä.
Meille on tarjottu paikkaa Ideaparkista, sinne emme yksinkertaisesti halua koska harrastajia pitää aina kuljettaa harrastuksiin autolla, liian vaarallista laittaa lapsia kulkemaan esimerkiksi pyörällä sinne.

lauantai 26. elokuuta 2017
Lempäälään kirjattu neljä liikuntapaikkahanketta
Vaparihalli mukana tässä listassa:
Alla juttu LVS:n sivulta
http://lvs.fi/2017/08/21/lempaalaan-kirjattu-nelja-liikuntapaikkahanketta/
sunnuntai 30. heinäkuuta 2017
Ylellä raflaava otsikko
Otsikko on "Urheiluseurat rakentavat hallejaan yhä useammin vanhempien rahoilla – Onko satasen lisämaksu harrastuksesta liikaa?"
Jos ei ole olosuhteita kunnissa ja kunnat eivät niitä suostu maksamaan niin mistä se raha sitten pitäisi ottaa?
linkki juttuun

maanantai 12. kesäkuuta 2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)