maanantai 25. tammikuuta 2016

Terästäytymistä hallihankkeen informoinnissa

Perinteinen malli tehdä tälläisiä yleishyödyllisiä hankkeita on se että tehdään pimeässä pienellä porukalla hankkeita ja kerrotaan asioista vasta sitten kun kaikki on mietitty ja kaikki asiat on toteutettu.
No tämähän takaa sen että kukaan ei pääse mukaan hankkeeseen ja kaiken saa tehdä itse,
Varjopuolena on tämän lisäksi tietenkin se että kukaan muu kuin ydinryhmä ei hankkeesta tiedä ja hankkeen markkinointi on aloitettava täysin nollasta.

Asioita on ajateltava avoimemmin. Olkoon tämä avaus sille.

Itse hallihankkeesta taustalla pyörii isot jutut, hallitoimittajan valinta sekä rakennusluvan haku-kaavakkeiden täyttö. Keskityn näihin inhimillisempiin asioihin.

Joka viikko voisin kirjoitella ajatuksia mitä hallissa voitaisiin tehdä, otetaan ensin nuoret.

Nuorille halli tarjoaa luonnollisesti paikan jossa he voivat harrastaa liikuntaa monipuolisesti seuran toiminnassa tai avoimilla yleisövuoroilla.
On ollut mietinnässä myös muita trendilajeja jotka kiinnostavat nuoria nykypäivänä. Tässä ajatuksia nuorille suunnatuista harrastusmahdollisuuksista.

Miltä kuulostaisi kiipeilyseinä hallin päädyssä? Kiinnostaako Lempääläläisiä nuoria kiipeily?


Parkour , voisiko parkour toimia hallissamme?


Lempäälässähän on aktiivinen judo-seura, voisiko judo-seura toimia hallissamme?

Valitaan me halliin mitkä tahansa oheislajit niin tarkoituksemme on luoda ympäristö jossa nuorten on mukava olla, kertokaa ajatuksistanne mitä erilaisia harrastuksia voisimme harrastaa hallissamme?

Lisätään vielä yksi pointti, miksi halli on hyvästä nuorille.
Halli tulee "työllistämään" nuoria uskomattoman paljon. Hallissa tarvitaan pelinohjaajia lähes joka viikonloppu, iltapäiväkerhotoiminta tarvitsee avustajia iltapäivisin, kahviossa/myymälässä tarvitaan henkilö koko ajan.
Hankkeella tulee olemaan suuri merkitys Lempäälän nuorison työllistämisessä.

Kertokaa avoimesti ajatuksia hallin toiminnasta, 

juha-pekka.nieminen@vaparihalli.fi
050-4661649

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti