sunnuntai 28. elokuuta 2016

Viikonloppuna Ideaparkissa

Viikonloppuna Ideaparkissa LeKi-futis oli esittelemässä toimintaansa ja samalla markkinoimme ja kerroimme halliprojektin tilanteesta ihmisille.

Kyllä herätti taas suurta ihmetystä  se miksi olemme joutuneet tekemään niin paljon työtä tontin kanssa. Miksi meille luvattiin tontti ja sitten taas reilun puolen vuoden päästä siihen ei saanutkaan rakentaa. Useilta henkilöiltä saimme kannustusta ja meitä tsempattiin että nyt se tehdään tai sitä ei tule koskaan.

Lokakuun alussa menemme taas kuntaan kuulemaan viimeisimpiä tonttiuutisia.

Mutta viikonlopun sankareita olivat ne lapset jotka saivat kokeilla futis -juttuja, mukavaa oli!
Ja tällä kertaa hallissa, josta ei tällä hetkellä voi kuin haaveilla Lempäälän lapset.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti