maanantai 27. helmikuuta 2017

Kuntavaalit lähestyvät..(poliittinen kannanotto)

Kuntavaalit lähestyvät, aikuinen tee palvelus ja äänestä kunnanvaltuustoon henkilöitä, jotka suhtautuvat liikuntaan positiivisesti sillä me tarvitsemme liikuntamyönteisiä ihmisiä
päättämään kunnan asioista kunnanvaltuustoon. 

Asioita pitää osata miettiä uudella tavalla, terveysliikunta ei ole kulu vaan mahdollisuus säästää meidän yhteisiä rahoja.
Esimerkiksi ennaltaehkäisevää terveysliikuntaa kannattaa kunnan tukea, sillä jokainen siihen tuettu euro tulee takaisin korkojen kera sote-palveluiden nettokustannuksen alenemisena. Ainakin se vaikuttaa liikkumattomuuden kokonaiskustannuksien alenemisena huomattavasti. Ei tarvitse olla mikään sote-alan asiantuntija kun voi sanoa että järkevästi koordinoitu ennaltaehkäisevä liikunta on järkevää kunnan talouden kannalta.

Ja harrastusmahdollisuuksien luonti / tukeminen on juuri sitä järkevää toimintaa kunnan talouden kannalta.

Tämän takia haluan että kunnan asioista on päättämässä henkilöitä jotka ymmärtävät terveysliikunnan tärkeyden, siitä ei kunnan kannata säästää.

Toivotaan että liikuntamyönteisiä ehdokkaita tulee useita ja saisimme mahdollisimman monta heistä kunnanvaltuustoon. Huhujen mukaan ehdokasvaihtoehtoja on tulossa useita, hyvä!

Aina kannattaa äänestää ja varsinkin nyt on tärkeää että urheiluporukka äänestää liikuntamyönteisiä ihmisiä vaaleissa.
Ja Aku Ankkaa ei kannata äänestää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti