sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Synttärit hallilla, rentoa toimintaa..


Jokainen tapahtuma mietitään vanhempien kanssa yhdessä (räätälöidään tarpeen mukaan), kysele lisää aikatauluista ja hinnoista. /J-P juha-pekka.nieminen@vaparihalli.fi

Palaute: 

Synttärit meni oikein hyvin, kiitos paljon! Meillä on pelkkää hyvää sanottavaa.

Oli ehdottoman hyvä, että halli oli koko ajan käytössä. Näin monen pojan kanssa olisi tullut melkoinen härdelli, jos olisi pitänyt tunnin olla neukkarissa. Nyt sai tulla ja mennä hallin ja neukkarin välillä. Oli oikein toimiva!

Pöytäpelit oli hyvä lisä ja niille oli hyvä paikka siinä hallissa. Samoin alakerran neukkari oli parempi kuin yläkerta. Kaikki tapahtuma oli siten siinä lähekkäin.

Ohjelma oli oikein hyvä niin, että alkuun ohjattua toimintaa ja sen jälkeen vapaata pelailua. Tuolle väkimäärälle kolme aikuista oli tarpeen.

Kaikki pojat tuntui viihtyvän, myös ne, jotka eivät futista harrasta. Muutama pojan kuulin pukuhuoneessa lähtiessä sanovan, että haluaa pitää omatkin synttärit vaparihallilla. 😄








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti