keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Atikin kirja on julkaistu - PELIMIES

Lempääläisille tuttu jalkapallopersoona Atik Ismail julkaisi eilen oman elämänkertansa. Kannattaa tutustua kirjaan!

Onnea Atik!

http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1287

Atik Ismail on yksi suomalaisen jalkapallon värikkäimmistä persoonallisuuksista. Lahjakas futaaja opittiin aktiiviuransa aikana tuntemaan niin pelikentillä kuin niiden ulkopuolella tehdyistä tempuista. Jälkimmäiset eivät aina olleet mairittelevia.
Värikkäässä omaelämäkerrassaan Atik kertoo avoimesti elämänsä eri vaiheista, rakkaudesta liikuntaan, jalkapalloammattilaisuudesta, pelin riemusta, juhlahetkistä, onnistumisista ja kompuroinneista.
Yhtä paljon kuin jalkapallosta, kirja on tarina lööpeistä, julkisuudesta, riippuvuuksista, retkahduksista ja raittiudesta. Niin elämän huippuhetkiä kuin sen aallonpohjia on ollut jakamassa laaja ystäväpiiri, mm. Jukka Virtanen, Cisse Häkkinen ja Albert Järvinen.
Atikilla on sanottavaa myös monikulttuurisuudesta, ihmissuhteista, valmentamisesta ja yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttamisesta. Elämä on ollut kirjava paletti, josta löytyvät kaikki värit kirkkaimmasta tummimpaan.
Oman tarinansa ohessa Atik piirtää jäljittelemättömään tyyliinsä myös hienoa ajankuvaa kuudelta vuosikymmeneltä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti